Fiskarsin ruukki

Fiskarsin ruukki sijaitsee eteläisessä Suomessa, Raaseporin kunnassa. Se on ainutlaatuinen miljöö ja taiteilijayhteisö. Siellä voi vierailla ympäri vuoden ja nähtävää riittää kaikkina vuodenaikoina. Kesällä alue on tavattoman vehreä ja hyvin hoidettu, ja alueelta löytyy tori, myyntikojuja, myymälöitä, teattereita sekä ravintoloita. Lisäksi siellä järjestetään runsaasti tapahtumia, joita varten ruukkiin on kunnostettu erityyppisiä tiloja.

Syksyllä Fiskars hiljenee toviksi ja kylän kauneus korostuu hämärällä upealla valaistuksella, joka on toteutettu hyvällä maulla. Suosittelemmekin iltakävelyn tekemistä Fiskarsiin jonakin syysiltana. Alkutalvesta alkaa joulun odotus ja esimerkiksi paikallinen kynttilätehdas on sellainen kohde, jossa on käytävä aina joulun alla. Myös suklaapuoti ja pienet taiteilijoiden myymälät ovat ihania tunnelmallisia käyntikohteita. Kahviloissa tuoksuvat joulun mausteet ja kaikkialla henkii vanhan ajan tunnelma. Kevään tullen kylä herää taas eloon hetken uinumisen jälkeen ja tahti kiihtyy jälleen kesää kohden.

Yhteisöllisyys on Fiskarsin voimavara

Fiskarsissa asuu usean eri alan taiteilijoita, kuten lasinpuhaltajia, seppiä, huonekalumuotoilijoita, korusuunnittelijoita, vaatesuunnittelijoita, maalareita, kuvanveistäjiä ja muita käsityöläisiä. Alojen monimuotoisuus on nähtävissä ruukin alueen myymälöissä, joissa on myynnissä runsaasti paikallisten taiteilijoiden tuotteita. Fiskars on palkittu vuoden 2016 parhaana matkailukohteena ja vuonna 2018 se valittiin Kulture Eden in Finland -kohteeksi. Fiskarsin valttina on hyvin hoidettu vireä ympäristö, jossa on tarjolla runsaasti paikallisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita.

Fiskarsin ruukki on perustettu jo vuonna 1649 ja se onkin maamme vanhimpia yhä asuttuja ruukkiympäristöjä. Ruukin alueella asuu nykyisin noin 600 asukasta, joista osa on kylässä aktiivisesti toimivia käsityöläisiä. Alue on elinvoimainen ja se on myös lapsiperheiden suosiossa. Asukasmäärä onkin pysynyt samana jo useamman vuosisadan ajan, eikä taloja ole Fiskarsin alueelle jäänyt autioitumaan. Päinvastoin, Fiskarsissa on varsin harvoin myynnissä yksityisiä kiinteistökohteita ja valtaosa alueen asunnoista onkin Fiskars-yhtiöiden hallinnoimia vuokra-asuntoja.

Alueelle on muodostunut voimakas yhteisöllinen elämäntapa ja kyläläiset järjestävät myös tapahtumia ihan vain yhteisönsä kesken. Kylän kertalämmitteinen sauna, yhteiset illanvietot ja juhannusjuhlat tuovat yhteisön lähelle kyläläisiä. Mukava viesti Fiskarsissa kävijöille on myös kyläläisillä nähtävät puserot, joista tunnistaa paikallisen asukkaan ja jolta taas voi rohkeasti kysyä neuvoa.