Nainen parvekkeella

Albert Edelfelt asui Pariisin vuosinaan 1800-luvun lopulla kuusi metriä korkeassa, auringonvalossa kylpevässä ateljeessa. Ateljee sijaitsi taiteilijoiden suosimassa ympäristössä, ja se oli kuumimmilla keleillä kuin pätsi. Edelfelt asui Pariisissa useiden vuosien ajan. Hän nautti kaupungin keväästä, kahviloista ja suurkaupungin ilmapiiristä, sekä sen kauniista keveisiin kesämekkoihin pukeutuvista naisista, joita myös ikuisti maalauksiinsa.

Nainen parvekkeella -taulun Edelfelt maalasi Pariisissa keväällä 1884. Mallina oli lopullisessa taulussa Therese, joka toimi mallina myös muissa Edelfeltin tauluissa. Nainen parvekkeella -taulusta hän oli tehnyt kuitenkin jo aiemmin samannimisen luonnoksen, jossa mallina on Virginie, Edelfeltin rakastajatar, ja ilmeisesti myös tämän kahden lapsen äiti. Virginiestä Edelfelt maalasi myös muita tauluja.

Taulu tarinaksi

Albert Edelfeltin tarina oli kiehtonut myös kirjailijoita Eppu Nuotio ja Pirkko Soini, jotka julkaisivat vuonna 2017 yhteisen teoksensa Nainen parvekkeella. Siinä tämän taulun ympärille kietoutui fiktiona faktan tukemana niin Edelfeltin kuin Virginienkin tarina, samoin kuin nykypäivään sijoittuvan dokumenttiohjaaja Salomen, sekä taulun omistavan A. S. Joenmaan ja poikansa Tuomaksen tarina.

Kirja oli varsin pian mukaansatempaava, ja sen kerronta tapahtui enimmäkseen sähköpostien välityksellä, joita Salome ja A.S. Joenmaa toisilleen lähettävät. Tarinan säikeet kietoutuivat varsin monimutkaiselta vaikuttavalla tavalla yhteen, ja nopeasti nouseva loppuhuipennus avasi koko jännitysnäytelmän juonen. Jokunen ruumiskin saatiin aikaiseksi, mutta koska kyseessä oli kepeä ja pehmeä jännitysromaani, olivat siinä menehtyneet henkilöt pahiksia.

Kirjan tarina pohjautui Edelfeltin tarinaan siten, että fakta ja fiktio sekoittuivat luontevasti yhteen ehyeksi tarinaksi. Tosin kirjan loppuhuipennuksessa oli muutamia seikkoja, jotka jäivät mietityttämään jäädessään turhan avoimiksi. Ehkä se oli kirjailijoiden tarkoituskin, ja kenties saamme vielä teokselle jatko-osan.

Nainen parvekkeella jäi mieleen niin tauluna kuin kirjanakin, ja aiheutti tiedonjanon Albert Edelfeltiä kohtaan. Myös Virginien todellinen kohtalo jäi mietityttämään, samoin heidän lastensa kohtalo. Kirjassa tarinalle oli annettu onnellinen loppu, mikä olikin varsin hyvä ratkaisu. Näin jälkimaku kirjasta oli pehmeän sokerinen. Runollisen kerronnan ja sopivan hitaan käynnistymisen ansiosta kirjasta jäi nautinnollisen raukea olo, ja sen tarinaa olisi voinut kuunnella – kirjan voi siis kuunnella myös äänikirjana – pidempäänkin.