Taidelasi kiinnostaa monia

Taiteenharrastajat ovat nykyisin kiinnostuneet myös monesta muusta taiteen lajista kuin pelkästään maalauksista tai seinälle ripustettavasta taiteesta. Taidelasi on varsinkin alkanut kiinnostaa monia ja mikä hienointa taidelasi harrastuksena onnistuu vaikka ei omistaisikaan suurta ja muhkeaa budjettia, jolla ostaa kuuluisien taiteilijoiden yksittäisiä teoksia. Kuten kaikessa taiteessa myös lasitaiteessa kauneus on katsojan silmissä ja se, mikä itselle toimii on hyvä valinta vaikka se ei hinnaltaan olisikaan valtava.

On totta että samoin kuin muussakin taiteessa niin taidelasi teoksissa ne yksittäiset signeeratut teokset ilman sarjoja ovat virallista taidetta. Kuitenkin lasitaidetta saa hankkia itselleen myös hieman rennommalla määritelmällä. Esimerkiksi Suomessa on useita valmistajia, jotka tuottavat taidelasia sarjoina, joita voimme hankkia omaan kotiimme. Nämäkään tuotteet eivät ole massatuotantoa, joten ei niitä loputtomasti valmisteta mutta niihin panostaminen ei tyhjennä koko säästötiliä. Yleensä näiden esineiden kanssa pärjää satasilla tai kympeillä.

Monia suomalaisia kiinnostavia brändejä kautta aikojen ovat tutut nimet kuten Nuutajärvi, Iittala, Kumela, Humppilan lasi ja Karhulan lasi. Näissä pajoissa ja tuotantolaitoksissa on valmistettu monia kuuluisia suomalaisia taidelasi esineitä, joita löytyy monien kodeista, kunniapaikoilta. Taidelasia löytyy myös verkosta, kuten https://www.makujakauppa.fi/ verkkokaupasta, josta löydät suomalaisten valmistajien esineitä ja muita tarvikkeita kotiin ja keittiöön.

Taidelasiin kannattaa myös sijoittaa, koska loppujen lopuksi taidelasin hinta pitää melko hyvin arvonsa ja joissain tapauksissa, jollain esineillä pystyy myös tekemään voittoakin. Kuten kaikessa sijoittamisessa on tärkeää säilyttää sijoituksen arvo tai kasvattaa sitä. Taidelasi on melko turvallinen sijoitus, kunhan siihen ei sijoita liikaa tai ainakaan niin paljoa mitä ei ole varaa tuhlata tai sijoittaa. Voi olla, että vuosien päästä oma taidelasi voi yhtäkkiä ollakin hyvin arvokas ja siitä voi saad omansa takaisin moninkertaisena.