Näin pääset alkuun taiteen tekemisessä

Vastoin yleistä käsitystä kuka tahansa voi päättää alkaa oman elämänsä taiteilijaksi. Jokainen taidetta tekevä, itseään ilmaiseva ihminen voi aivan hyvin kutsua itseään taiteilijaksi, vaikka ei olisi koskaan yhtään teosta myynyt tai taidekoulua käynyt. Tutkintoa tärkeämpää on aito halu luoda taidetta, joka voi iskeä elämässä missä vaiheessa tahansa. Moni voi ajatella luomisinnon iskiessä, että ei tässä vaiheessa elämää voi enää oppia oikein mitään taiteen tekemisestä. Ihmisissä istuu myös tiukassa sellainen harhaluulo, että kaikilla taiteilijoilla on synnyinlahjana saatu kyky piirtää, maalata ja muovata mitä tahansa ikinä haluavatkin. Totuus on kuitenkin se, että lahjakkaatkin piirtäjät, maalarit ja kuvanveistäjät ovat tehneet kovasti töitä taitojensa kehittämiseksi. Kaikista ei ole Picasson veroiseksi mestariksi, mutta jokainen pystyy tekemään taidetta ja kehittymään sen tekijänä. Jatka siis lukemista saadaksesi vinkkejä päästäksesi taiteen tekemisen makuun!

Harjoittele päivittäin

Jokainen taiteilija on joskus ollut oman taiteenlajinsa aloittelija. Kuuluisan sanonnan mukaan jokaisen taiteilijan on tehtävä ainakin 10 000 huonoa tai keskivertoa teosta ennen mestariteoksen aikaansaamista. Älä siis häpeile epäonnistumisia, äläkä ainakaan pelkää niitä, sillä et voi kehittyä esimerkiksi piirtäjänä tai maalarina, jos et uskalla harjoitella ja tehdä virheitä. Jotta kehittyisit valitsemassasi tekniikassa, sinun tulisi harjoitella päivittäin. Vaikka aloittaisitkin esimerkiksi piirtämisen vasta kolmekymppisenä, tulet huomaamaan, että olet yhä kykenevä oppimaan uusia taitoja. Moni taiteilija on aloittanut piirtämisen jo lapsena, joten moni voi erehtyä ajattelemaan heidän saaneen piirtämisen lahjan jo syntymässä. Totuus on kuitenkin se, että heidän nykyisten taitojensa saavuttaminen on vaatinut vuosien työn aina lapsuudesta alkaen. Jos haluatkin aikuisiällä edistyä nopeasti ja ottaa kiinni taitavampia tekijöitä, harjoittele sitkeästi ainakin kaksi tuntia päivässä ja tulet parin vuoden päästä hämmästelemään kehitystäsi.

Inspiraatiota kursseilta

Taiteessa on pohjimmiltaan kyse ilmaisun vapaudesta ja jotkut saattavat kokea erilaiset koulut ja kurssit heidän luovuuttaan rajoittavina, mutta esimerkiksi kansalaisopistojen järjestämät taidekurssit eri taidemuotoihin ja tekniikkoihin liittyen voivat olla mukavan inspiroivia. Aloittelijan on mielekästä oppia esimerkiksi erilaisia perspektiivitekniikoita, vaikka ei niitä omissa töissään haluaisikaan hyödyntää. Moni onkin sitä mieltä, että sääntöjä voi kaikista tehokkaimmin rikkoa sitten, kun on ensin oppinut ne. Kurssit ovat siis hyviä tapoja tulla tietoiseksi näistä pinttyneistä säännöistä, jotta niihin voi halutessaan ottaa kantaa oman taiteensa kautta. Erilaisissa työpajoissa voi myös inspiroitua samanhenkisten ihmisten seurasta ja heidän teoksistaan. Kursseilla on nimittäin kaiken ikäisiä ihmisiä, joista monet ovat sinun laillasi taiteen tekemisen vasta-alkajia!