Pääsiäinen on tilaisuus inspiroitua

Moni suomalainen alkaa jo joulun jälkeen laskemaan päiviä kevääseen, sillä pitkä ja pimeä talvi syö tehokkaasti yhden jos toisenkin henkisiä ja fyysisiä voimavaroja. Maaliskuun alusta alkaen odotetaan jo malttamattomasti kevään ensimerkkejä. Nyt maaliskuun lopussa luonto onkin jo täynnä lupauksia keväästä: aurinko paistaa, keltaiset leskenlehdet piristävät teiden varsia ja kevätpurot solisevat. Kevään tulo merkitsee myös pääsiäisen, Jeesuksen ylösnousemuksen ja kevään juhlan, lähestymistä. Meillä Suomessa, kuten monessa muussakin maassa, pääsiäisen viettoon liittyvät perinteet ovat niin kristillistä kuin pakanallistakin perua. Taiteilijan näkökulmasta pääsiäiseen liittyykin paljon kiinnostavaa symboliikkaa ja luovuutta kutkuttavia ristiriitojakin, joita on mahdollista käsitellä taiteen keinoin. Pääsiäinen onkin oivallinen tilaisuus inspiroitua joko syvällisten teosten luomiseen tai ihan vain pääsiäiskoristeiden askarteluun. Joidenkin pääsiäiskoristeiden tekemiseen liittyy kuitenkin niin paljon taitoa ja symboliikkaa, että lopullisia tuotoksia voidaan pitää aivan oikeana taiteena.

Lähes jokainen meistä on ainakin lapsena maalannut koulussa tai kotona yhdessä vanhempien ja sisarusten kanssa pääsiäismunia. Tunnetko kuitenkin pääsiäismunien tarinan ja niihin liittyvän symboliikan? Kananmuna on monissa kulttuureissa ja kristillisissä uskonnoissa omaksuttu yhdeksi pääsiäisen tärkeimmistä symboleista, sillä munan ajatellaan kuvastavan uuden elämän alkua. Kananmuna symboloi kristinuskossa myös Jeesuksen kalliohautaa. Nykypäivänä koristeltuja kananmunia tai suklaamunia annetaan pääsiäisen aikaan lahjaksi. Monissa Itä-Euroopan maissa munien maalaamisella on pitkät perinteet, jotka ulottuvat jo ajalle ennen kristinuskoa. Ennen kristinuskoa munia maalattiin erilaisin luontoaihein ja kristinuskon saavuttua maahan kristillisiä ja pakanallisia aiheita alettiin sekoittaa koristeluissa. Esimerkiksi ukrainalaiset vahabatiikkitekniikalla maalatut pisanka-munat ovat yhä tänäkin päivänä oikeita taideteoksia, joiden kuviointiin liittyy runsaasti symboliikkaa. Koristeltuja munia annetaan edelleen yleisesti lahjaksi pääsiäisen aikaan ja munan koristeluista voi tulkita monenlaisia tarinoita ja viestejä.

Perehtymällä pääsiäismunien maalaamiseen liittyvään symboliikkaan ja erilaisiin koristelutekniikoihin, voit itsekin luoda omia munataideteoksiasi, jotka kertovat kukin oman ainutlaatuisen tarinansa. Pääsiäismunien ja niihin liittyvien kristillisien vertauskuvien lisäksi voit yksinkertaisesti inspiroitua pääsiäisestä luonnon ylösnousemuksen juhlana. Jalkaudu luontoon ja anna näkemäsi tuoda mieleesi uusia ajatuksia ja tunnetiloja. Voit ottaa luontoretkelle mukaan esimerkiksi kameran, luonnosvihon ja retkikokoiset vesivärit, joiden avulla sinun on mahdollista ryhtyä tarvittaessa paikan päällä heti tuumasta toimeen. Moni taiteilija myöntää pääsevänsä helpommin luovaan tilaan luonnossa työskennellessään, sillä ympärillä ei ole yhtä paljon häiriötekijöitä kuin esimerkiksi kotona työskennellessä. Luonnon äänet, kuten puiden humina ja lintujen laulu, tuudittavat taiteilijan herkän mielen helposti keskittyneeseen meditatiiviseen tilaan.