Taiteilijan blogi – apurahat

Värit vähissä, rahat lopussa. Kansanopisto ei pystynyt tarjoamaan kuin muutaman viikkotunnin opetustöitä ensi talven lukukausiksi, ja jollain pitäisi pärjätä yli arkipäivien. Luomisen vimma olisi kova, ja ideoita pursuaa nopeammin kuin niitä ehtii saada luonnoksiksi saakka. Haaveena olisi saada näyttely kasaan ensi kevääksi, paikkakin olisi jo valmiina. Asuinkaupungin pieni maalaistaajama kyseli kylätalolleen juhlavuoden näyttelyä, potentiaalisia ostajiakin saattaisi tulla näyttelyä katsomaan.

Mutta talvi, kuinka selvitä sen yli? Pitäisi varmaan alkaa katsella työpaikkoja, mutta sitten ei jaksa kyllä panostaa maalaamiseen niin paljon kuin haluaisi. Täytyypä alkaakin tutkia mahdollisia apurahoituksia. Mitä niitä olikaan – voisiko apurahan saaminen tosiaan olla yksi vaihtoehto?

Valtion apurahat

Valtion taiteilija-apurahoja myönnetään viideksi, kolmeksi, yhdeksi tai puoleksi vuodeksi. Taiteilija-apurahan suuruus on noin 1700 euroa kuukaudessa, ja se on saajalleen verotonta tuloa. Eläkevakuutus sekä tapaturmavakuutus tulee kuitenkin ottaa, se sanotaan apurahan saamisen ehdoissa. Muiden, esimerkiksi kirjallisuusapurahojen summat voivat olla eri suuruisia. Palkkatöitä voi tehdä korkeintaan 10 tuntia viikossa, varsinaisessa työ- tai virkasuhteessa ei saa olla samanaikaisesti apurahan kanssa.

Apurahahakemukseen liitetään selkeä työsuunnitelma, jossa tiivistetään olennainen projekti, jonka tekemiseen apurahaa haetaan. Hyvien perusteluiden kirjoittamiseen kannattaa panostaa, eli miksi juuri tämä hanke on hyvä ja toteuttamisen arvoinen. Vakuutukset omasta osaamisesta ja ammattitaidosta ovat plussaa perusteluissa. Kannattaa myös kertoa, mitä lisäarvoa hanke tuo muille ihmisille. Hankkeen tarkka aikaväli tulee mainita hakemuksessa, ja työsuunnitelman laajuuden tulee tietysti vastata hankkeen kestoa. Vastaa hakemuksessasi kysymyksiin mitä, milloin, missä, kenelle ja miksi.

Valtion apurahahakemukseen tulee laatia mukaan myös budjetti, eli talousarvio, jossa on kirjattuna hankkeen kustannusarvio sekä taloussuunnitelma. Jos haet työskentelyyn taiteilija-apurahaa, laadi arvio apurahan kuukausisumman mukaisesti. Mukaan tulee liittää ansioluettelo, sekä mahdollisesti muita liitteitä, jotka voit tarkistaa hakemasi apurahan ohjeista.

Muut apurahat

Myös yksityiset säätiöt ja rahastot myöntävät apurahoja muun muassa taiteen tekemiseen. Tällaisia tahoja ovat esimerkiksi Suomen Kulttuurirahasto, Svenska Kulturfonden sekä Koneen Säätiö. Myös kaupungeilla voi olla omia, tai yksityisten henkilöiden nimissä olevia apurahasäätiöitä. Näissä kussakin on omat hakuohjeensa, mutta perusperiaatteet apurahan hakemisessa ovat yleensä aina samat.