Ateljeen hyödylliset laitteet

Taiteilijan työ on monesti pitkiä päiviä ilman varsinaisia taukoja varsinkin silloin kun inspiraatio iskee ja materiaalia syntyy kuin liukuhihnalta. Taiteilijan oma työhuone eli ateljee on paikka, jossa tämä kaikki tapahtuu ja siksi on myö hyvä miettiä sen varustamista paremmin, jotta kaikki tarvittava on lähellä ja myös pitkät päivät onnistuvat ilman, että pitää lähteä kauas pois työn touhusta. Katsotaan, mitä kaikkea nykytekniikka tuo omaan ateljeehen, josta voi olla apua.

Valaistus on yksi tärkeä elementti varsinkin Suomen pimeänä aikana. Kun valoa ei ole riittävästi on työskentely myös raskaampaa ja jos huone on huonosti valaistu ei energiaa tunnu riittävän mihinkään. Silloin kannattaa hankkia itselleen kirkasvalovalaisin. Kirkasvalovalaisin on todella kirkas ja sen valo valaisee synkimmänkin huoneen ja piristää kummasti. Se auttaa myös jaksamaan enemmän kirkkaan valon avulla. Valaisimia on saatavilla monia erilaisia lattialampuista pöytävalaisimiin. Mieti myös ilmanvaihtoa ja huoneen ilmaa muutenkin. Voit hankkia ilmanpuhdistien ja kuumalle kesälle jäähdyttimen, jonka avulla huone pysyy viileänä vaikka ulkona olisikin kuuma.

Käteviä kodinkoneita omaan ateljeehen ovat kahvikone ja vedenkeitin. Kahvikoneeseen panostaminen on järkevää, koska sen käyttö on nopeaa ja helppoa. Saatavilla on halvempia kapselikeittimiä, joissa kapselien avulla voi valmistaa kuumaa juomaa hetkessä. Voit myös hankkia kunnollisen kahvikoneen, joka jauhaa tuoreen kupillisen kahvia pavuista joka kerta ja kone vaatii vain lokeroiden tyhjentelyä ja veden lisäämistä aika ajoin. Koneet myös puhdistavat itsensä itsestään. Ateljeessa voi myös olla mikro sekä jääkaappipakastin, jossa voi säilyttää ruokaa, jota on helppo lämmittää mikrossa aina kun on hetki aikaa nauttia ravintoa työn ohessa. Lisäksi kannattaa hankkia huoneeseen muutamia huonekaluja, jotta voi rauhassa nauttia tauosta ja viettää aikaa katsoen omia aikaansaannoksia.