Monesti taiteesta tulee ensimmäisenä mieleen taulut ja sen lisäksi erilaiset taideteokset. Taide voi olla erittäin arvokasta, mutta myös edullista. Taide voi olla lukittuna yksityiseen galleriaan tai ripoteltu pitkin kaupunkia. Taidetta on myös kuin huomaamatta ympärillämme erilaisissa arkielämän tarvikkeissa ja tekstiileissä. Kuitenkin jos miellämme taiteen lähinnä juurikin teoksiksi ja tauluiksi, vastaus on, että kyllä, taidetta voi harrastaa omistamatta sitä itse. 

Taiteen omistaminen on toki mukavaa, mutta jos taidetta ei ajattele materialismin kautta ja himoitse sen omistamista, voit jopa pystyä nauttimaan siitä enemmän. Taide onkin suurimmaksi osaksi kokemusta, ei omistamista ja materiaa. 

Taide asuu kaupungeissa

Vaikka taide on taidetta läpi maailman, taide asuu suurimmaksi osaksi kaupungeissa, näytellen suurta osaa julkisten tilojen sisustuksesta. Taide myös eroaa kaupungeittain ja jopa kaupunginosittain, saman kaupungin sisällä. Tästä syystä taideharrastajien kannattaa  kierrellä paljon eri kaupungeissa, jotta jokainen taidelaji pääsee oikeuksiinsa oikeissa olosuhteissa. 

Hyvänä vinkkinä kannattaa kysyä neuvoa paikallisilta ihmisiltä, jopa kotikaupunkisi ihmiset saattavat kertoa sinulle uusista paikoista, joita et ole ennen tullut ajatelleeksi tai kiinnittänyt huomiota niihin. Ole siis avoin ja kysy rohkeasti muilta neuvoja.

Matkusta taiteen ääreen

Myös pelkkä matka taiteen ääreen voi olla hyvin inspiroiva. Uusien ihmisten ja kulttuurien kohtaaminen on tavallaan aineetonta taidetta, jota voi kokea ja nauttia henkisesti. Miksi siis et lähtisi kokemaan jotain uutta ja virkistävää?

Monet hotellit ja majatalot tarjoavat edullisempia hintoja keskellä viikkoa ja sesonkien ulkopuolella. On siis mahdollista löytää laadukas ja edullinen majoitus Helsinki reissun ajaksi ja säästää rahaa taidegallerioiden ja museoiden kiertämiseen. Muista siis nauttia kaikilla aisteilla ja olla avoimin mielin kaikkea uutta kohtaan!